Plagiarismi > Plagiointitapauksia Suomessa > Opiskelija plagioi, opettaja kärsii

Opiskelija plagioi - opettaja kärsii seuraamukset

"Kollega soitti minulle kesällä, että hän on ohjannut opiskelijaa, työ olisi nyt valmis, saisiko sen kansittaa. En tiennyt tästä ohjauksesta ohitseni ennen tätä, enkä nähnyt työtä enää tässä vaiheessa, mutta totesin, että jos työ on asianmukaisessa kunnossa, sen voi puolestani kansittaa. Syksyllä sain työn käsiini ja aloin tehdä lähdetarkastusta. Totesin tuolloin, että opiskelija oli siirtänyt tekstiä lähteistä täysin suoraan omaan opinnäytetyöhönsä ilman lähdeviitteitä. Otin yhteyttä loppuvaiheen ohjanneeseen kollegaan. Hän oli aluksi sitä mieltä, että annetaan asian olla. Olin eri mieltä."

"Koska työ oli kansissa, katsoimme, että se piti arvioida. Yritimme ottaa yhteyttä johtajaan, kysyäksemme arvioinnista, mutta emme saaneet häntä kiinni. Päädyimme antamaan lopulliseksi arvosanaksi 1/5. Tämän jälkeen alkoi varsinainen helvetti. Opiskelija tietysti valitti. Minä totesin, etten tule omissa nimissäni antamaan lopulliseksi arvosanaksi muuta kuin 1/5 plagiointia sisältävästä työstä. Johtaja ilmoitti asian hallintoon ja sain 3 tai 4 täysin esimiehelle sopimatonta sähköpostia, joissa hän lyttäsi ammattitaitoni täysin. Hän jopa esitti, että koska olemme kollegani kanssa näin ammattitaidottomia, kaikki aikaisemmin ohjaajamme työt on tarkastettava uudelleen. Sähköpostien lähettely loppui vasta, kun en enää vastannut niihin. Minun näkemystäni plagiointiasiasta ei koskaan pyydetty. Jouduimme vielä kollegan kanssa johtajan puhutteluun, jossa asiat käytiin läpi. Opiskelijan varsinainen opinnäytetyö ei enää tullut minulle. Ilmeisesti joku muu on arvioinut sen, en tiedä kuka."

"Tilanne on liukunut nyt siihen, että opinnäytetöitä ohjaa kuka ohjaa. Mitään avointa keskustelua ei ole koskaan käyty. Opinnäytetöiden ohjaus vain vietiin kollegaltani ja minulta vaivihkaa. Jos joku opiskelija haluaa nimenomaan minut ohjaajakseen, johtaja ei anna ohjattavia minulle. Joudun joka kerran taistelemaan asiasta. Meillä oli neuvottelu, tilaisuudessa sovittiin hallinnon edustajan ja kahden luottamusmiehen paikalla ollessa, että ohjaisin 7 nimetyn opiskelijan opinnäytetyöt. Johtaja ei ole antanut minun ohjata edes näitä töitä, vaan ne on annettu mm. tuntiopettajien ohjattavaksi."

© Copyright 2008 Erja Moore
Design ja toteutus: