Plagiarismi > Plagiarismi > Sivujen ylläpitäjästä

Sivujen ylläpitäjästä

About the author

Kiinnostuin plagiarismista vuonna 2005 aihepiiriin liittyneiden tapahtumien tiimoilta. Työskentelin tutkijana yliopistossa yhdeksän vuoden ajan, ja vuonna 2005 erosin "palveluksesta" eettisistä syistä. Tarkemman tapahtumakuvauksen voit lukea täältä.

Plagiarismikirjallisuuteen perehtyessäni huomasin nopeasti, että plagiointi on kansainvälinen ilmiö. Plagioinnin ilmenemiseen liittyvät tapahtumat toistuvat säännönmukaisesti maasta ja yliopistosta riippumatta.

Kun aikanaan tein graduani Lääkärikierto - tutkimus sairaalan sosiaalisesta järjestyksestä pääsin ihmettelemään, miten sellainen sosiaalinen instituutio kuin lääkärinkierto sairaalassa voi sisältää hyvin samanlaisia säännönmukaisuuksia ja toimintamalleja eri puolilla maailmaa. Euroopassa, USA:ssa ja Etelä-Afrikassa sama "rituaali" toistuu päivittäin hyvin samanlaisena. Samalla tavoin plagiarismia käsittelevien tutkimusten tuloksissa toimintatavat ja roolit toistuvat. Esimerkiksi whistleblower -reaktio, joka kohdistui minuun yliopistossa, toistuu yhä uudelleen tilanteissa, joissa plagiointia epäillään.

Ajankohtaista tietoa plagioinnista ja tieteellisestä vilpistä voit lukea blogistani Plagiointitutkija.

 

 

 

 

Nyt työskentelen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa

tutkimus- ja menetelmäopintojen yliopettajana.

 

 

Minuun voit ottaa yhteyttä sähköpostilla:

erja.moore at gmail.com

 

 

 

 

© Copyright 2008 Erja Moore
Design ja toteutus: